sunnuntai 6. lokakuuta 2024

ELLA SUOMENMESTARIKSI! KIPINÄLLE MITALISADETTA

Ella Forsell voitti Kokkolan Kipinän ensimmäisen yleisen sarjan SM-kultamitalin Ylistarossa painituissa naispaini ja vapaapainin valtakunnan mestaruuskisoissa. Kulta on ensimmäinen SM-kulta Kokkolaan painissa kautta aikojen. Ella paini kisoissa kaksoismestaruuteen voittamalla edellisenä päivänä myös alle 20-vuotiaiden mestaruuden. Kasperi Kallio ylsi myös pronssiotteluun miesten 82 kilon sarjassa, mutta jäi neljänneksi. Monen vuoden kilpailutauon jälkeen myös Markus Hirvi palasi kilpamatolle ja sijoittui viidenneksi miesten 97 kilon sarjassa.

Junioreiden sarjoissa Kipinä kahmi myös SM-mitaleita. Törmäsen sisarukset Viljami ja Ella taistelivat tiensä finaaliin, mutta jäivät hopealle vielä tällä kertaa. Jonathan Hägglundin tie vei pronssiotteluun, jonka hän voitti. Mahtava viikonloppu Kokkolan Kipinälle!! Kakkukahvit taas tiedossa.

Kultaa: Ella Forsell KoKi, sarja 62kg

Junnujen mitalistit:
Kultaa: Ella Forsell KoKi, sarja U 20v 62kg
Hopeaa: Viljami Törmänen KoKi, sarja U 15v 52kg
Hopeaa: Ella Törmänen, sarja U15 42kg
Pronssia Jonathan Hägglund, sarja U 15v 48kg



tiistai 1. lokakuuta 2024

KIPINÄ TOISENA ILMAJOELLA

 Kokkolan Kipinä sijoittui pisteissä toiseksi Ilmajoella 28.9 painitussa nuorisoturnauksessa. Kilpailuissa oli mukana 34 seuraa. Mitalisijoja tuli useammallekin painijalle. Kuvassa Eeli Salin käsi nousee ylös voitetun ottelun merkiksi. Mattotuomarina valmentajalegenda Seppo Yli-Hannuksela. 



torstai 26. syyskuuta 2024

TURUSTA MENESTYSTÄ

 Turussa järjestettiin perinteinen Kalle Mäkinen- turnaus 7.9. Kilpailuun osallistui peräti 375 painijaa. Kipinän painijat menestyivät hienosti. Ella Törmänen voitti U17 42 kilon sarjan häviämättä pistettäkään. Myös Jonathan Hägglund voitti sarjansa. U15 48 kilon sarjassa Jonathan voitti kaikki kolme vastustajaansa. Ella Forsell hävisi yhden ottelun Ruotsin tytölle niukasti pisteillä, mutta voitti neljä muuta otteluaan. Sijoitus kolmas. Kaksi ensimmäistä otteluaan voittanut Viljami Törmänen hävisi Ruotsin pojalle niukasti pistein 5-4 ja jäi pronssiotteluun. Tämän vuoden Suomen mestarin Porin Väinö Poutasen kanssa Viljami otteli pronssiottelussa erittäin tasaisesti, mutta tappio vielä tällä kertaa. Hyvä kauden avaus Kokkolan Kipinän kilpapainijoilla. Seuraava turnaus on Ilmajoella 28.9. Sinne Kipinä lähtee isommalla joukkueella. 


'


 

torstai 22. elokuuta 2024

KAUSI ALKAA 26.8

KOKKOLAN KIPINÄN ENSIMMÄINEN HARJOITUSVIIKKO ALKAA 26.8

KANNATTAA ILMOITTAUTUA, JOTTA PÄÄSEE ALUSTA ASTI MUKAAN.

ILMOITTAUTUMINEN MAHDOLLISTA MYÖS MYÖHEMMIN

KLIKKAA OHJEET. TERVETULOA!




maanantai 29. huhtikuuta 2024

KOULULIIKUNTALIITON KISOISTA KOLME MITALIA. ELLA JA JONATHAN PM-KISOIHIN

Jälleen on aihetta röyhistellä rintoja. Kokkolan Kipinä saavutti kolme mitalia Koululiikuntaliiton kreikkalais-roomalaisen painin  mestaruuskilpailuista Vaasasta. Viiden painijan joukkueella tulos oli suoraan sanottuna erinomainen. Jonathan Hägglund voitti 14-16-vuotiaiden poikien 46 kilon sarjan suvereenisti. Viljami Törmänen voitti samassa ikäluokassa kultaa  50 kilon sarjassa. Tyttöjen 11-13- vuotiaiden 43 kilon sarjassa Ella Törmänen sijoittui hieman alipainoisena hopealle. Eeli Salin oli 14-16- vuotiaiden 55 kilon sarjassa viides ja Oskari samassa ikäluokassa 70 kilon sarjassa kahdeksas. Mutta sekä Eelille että Oskarille yksi otteluvoitto jäi plakkariin. Kaiken kaikkiaan mahtava suoritus taas koko porukalta. Onnittelut painijoille ja valmentajille! Kuvassa Viljami korkeimmalla korokkeella.



Jo aiemmin viime viikolla tuli tieto, että sekä Jonathan Hägglund että Ella Forsell on valittu edustamaan Suomea nuorten Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Ruotsin Helsingborgiin 4.-5.5. Ensimmäistä kertaa seuramme painijoita edustustehtävissä. Livestreamia voi seurata oheisen linkin takaa.

Livestream: https://www.laget.se/HelsingborgsWrestlingTeam/Page/469806


sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

JONATHANILLE SM-HOPEAA!

Jonathan Hägglund voitti upeasti SM- hopeaa Turussa painituissa 15- ja 20- vuotiaiden krekon SM- kisoissa. Jonathan paini sarjassa U15 48 kiloa. Hän voitti matkalla finaaliin neljä ottelua ylivoimaisella pistevoitolla. Finaalissa Ilmajoen Artturi Kohtala oli vielä parempi. Eeli Salin voitti yhden ja hävisi kaksi matsia U15 52 kilon sarjassa. Eeli sijoittui kahdeksanneksi. Viljami Törmänen oli ennakkosuosikki U15 48 sarjaan, mutta ei sairastumisen vuoksi voinut painia. Mutta Kipinän mitaliputki jatkui, hyvä niin.



Nurmossa oli hyvät kisat

Yhdeksän painijaa osallistui Nurmon OmaSportti-kisaan Nurmossa 6.4. Kilpailun alussa huomioitiin Nurmon Jymyn entinen painija Jouko Salomäki, joka voitti Olympiakultaa 40 vuotta sitten. Kipinän painijat voittivat kaikki vähintään yhden matsin. 



maanantai 11. maaliskuuta 2024

ELLALLE MESTARUUS, JONATHAN JA VILJAMI HOPEALLE!

HIENO MENESTYS ILMAJOEN SUOMENMESTARUUSKISOISTA. ELLA MESTARIKSI JA JONATHANILLE JA VILJAMI SM-HOPEALLE. KIPINÄSSÄ TEHDÄÄN LAADUKASTA VALMENNUSTYÖTÄ. KIITOS JANNE JA ANTTI!




sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

KIPINÄLLE MENESTYSTÄ MYHI-TURNAUKSESTA

Kipinä osallistui perinteiseen Suomen suurimpaan junioriturnaukseen eli Myhi- turnaukseen 11 painijan joukkueella. Mestaruuteen painivat Jonathan Hägglund U18 50kg sarjassa ja Ella Törmänen U15 39kg sarjassa. Pronssisijalle sijoittuivat Ella Forsell  U18 64kg sarjassa ja Viljami Törmänen U15 48kg sarjassa. Hienosti kolmanneksi sijoittui myös Noomi Wiklund U9 28kg sarjassa. Muut painijat sijoittuivat pistesijoille. Hyviä otteluita kaikilta. Kasperi Kallio toimi tuomarina. Valmentajina Janne Viitanen, Antti Törmänen  ja Markus Hirvi. Kokonaispisteissä Kipinä oli 11., kun mukana oli 54 seuraa. Yhteensä Ilmajoella paini 334 painijaa.

Seuraava kilpailu on myös Ilmajoella, jossa painitaan U17 SM- kilpailut 9.-10.3. Kipinältä on mukana viisi painijaa. 



perjantai 9. helmikuuta 2024

Jonathan ja Viljami mestareiksi

Jonathan Hägglund voitti nuorten Suomi Cupin osakilpailun 46 kilon sarjan Kajaanissa lauantaina 3.2. Viljami Törmänen vastaavasti voitti 52 kilon sarjan. Ella ja Eero Törmänen sijoittuivat sarjoissaan viidenneksi. Kasperi Kallio toimi tuomarina. Seuraava kisa Ilmajoella Myhi- turnaus 24.2.

maanantai 22. tammikuuta 2024

Kisakausi aloitettiin Laihialla

Vuoden 2024 kilpailukausi käynnistyi Laihialla lauantaina 20.1, jossa painittiin SPTR Cup. Kipinästä mukana oli 13 painijaa ja joukossa myös useita aloittelijapainijoita. Taisipa muutama kilpailla ensimmäistä kertaa oman salin ulkopuolella. Menestystäkin tuli. Kultamitalin nappasivat Törmäsen veljekset Viljami ja Eero. Viljami pisti nippuun viisi vastustajaansa. Hopeaa nappasivat mainioita otteita esitellyt Oskari Kallio, Jonathan Hägglund, Ella Törmänen, Ella Forsell ja kuvassa punaisissa painiva Noomi Wiklund. Pronssia pokkasi Lauri Salomaa. Muut sijoittuivat pistesijoille. Seuraava kisareissu suuntautuu kohti Kainuuta ja Kajaanin liikuntahallia. 



keskiviikko 3. tammikuuta 2024

ILMOITTAUTUMINEN RYHMIIN NYT PUOLEEN HINTAAN!

 

KEVÄTKAUDELLE 2024 VOI NYT ILMOITTAUTUA RYHMIIN PUOLEEN HINTAAN! MYÖS PAINIKOULU KÄYNNISTYY, JOS TULEE VÄHINTÄÄN 10 ILMOITTAUTUNUTTA (RAHAT PALAUTETAAN TÄYSMÄÄRÄISENÄ, JOS RYHMÄ EI TOTEUDU). 

ILMOITTAUTUMINEN TAPAHTUU LINKIN: OHJEET KAUTTA. TERVETULOA MUKAAN JA MUKAVAA PAINIKEVÄTTÄ KAIKILLE!