lauantai 20. tammikuuta 2018
Laihialta mitalisadetta
Kälviän Tarmo sai jalkeille taas ison joukon kilpailijoita Laihian ikäkausikisoihin. 22 KT:n junnua kävi vaakalla ja kilpailun jälkeen voitiin palata hyvillä mielin kotiin. Kultaa ja hopeaa oli kotiintuomisina molempia kuusi kappaletta ja yksi pronssi, lisäksi muita hyviä pistesijoja. Neljä uutta aloittelijaa sai myös tulikasteensa hieman isommissa painikisoissa. Seurana olimme niukasti yhdellä pisteellä Laihian Lujan takana kakkosena. Seuraava kisa kahden viikon päästä Peräseinäjoella. kuvassa Åsa Thoden, joka sijoittui sarjassaan toiseksi.
maanantai 15. tammikuuta 2018
Kälviän Tarmo Oulun painien ykkönen
Oulun kisat olivat menestys seurallemme. Olimme suurimmalla joukkueella liikkeellä ja seurapisteissä selkeä ykkönen. Eero Tapion lahjoittama Kiertopalkinto on siis vuoden Kälviän Tarmon hallussa. Sarjavoittoihin yksivät aloittelijoissa Viljami Törmänen (kuvassa) ja Oskari Kalllio, joka palkittiin kisojen parhaimpana aloittelijana. 13- vuotiaissa kultaa nappasi monipuolisella painillaan Eeli Kiuru. 17- vuotiaissa hopealle sijoittuivat Jimi Witick ja Markus Hirvi kovissa sarjoissa. Yhteensä hopeaa kuudelle painijalle. Myös kaikki muut sijoittuivat kuuden parhaan joukkoon. Muutama painiha sai ensikasteensa kilpaurallaan. Ensi lauantaina kisajoukkue suuntaa Laihialle, jossa taas muutama uusi painija aloittaa kilpapainiuransa.
lauantai 6. tammikuuta 2018
Hyvä kauden avaus Vähäkyrössä
Vuoden 2018 kisakausi alkoi perinteisistä loppiaispaineista Vähäkyrössä. Tarmosta kisaan osallistui viisi kilpajunnua, jotka kaikki toivat pytyn palkintokaappiinsa. Mestareiksi painivat alle 11- vuotiaissa Jaani Löllö ja Eero Törmänen. Alle 13- vuotiaissa hopeatilan nappasi Jimi Witick ja pronssille painivat Julius Kivistö ja Kasperi Kallio. Seuraava kisa on Oulussa 13.1 ja sinne on lähdössä kaikki kilpapainijamme.
perjantai 5. tammikuuta 2018
Uusi painivuosi käynnistyy
Tammikuun toisella viikolla alkaa Kälviän Tarmon painin seitsemäs toimintavuosi. Kilpapainijat ovat jo harjoitelleet ja ensimmäisiin kisoihin osallistutaan loppiaisena Vähäkyrössä. Muut ryhmät jatkavat syksyn viikko-ohjelman mukaisesti (pl. tyttöryhmä, joka siirtyy maanantailta perjantaille). Ohjeissa lisätietoa. Mukavia hetkiä kaikille Nallenpesässä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)