perjantai 18. maaliskuuta 2022

APUA UKRAINAN LAPSILLE


Ukrainan sota on herättänyt monessa halun auttaa. Kokkolan Kipinä Ry haluaa kantaa myös kortensa kekoon. Kipinän hallitus on päättänyt tarjota Ukrainan pakolaisille ilmaisen harrastuksen. Myös harrastukseen tarvittavat varusteet hankimme mahdollisuuksiemme mukaan. Muissakin suomalaisissa painiseuroissa on toimittu samoin (esim. Lahden Ahkera ja Kajaanin Juntta).

Harrastus meillä on tarjota käytännössä 1-vuotiaasta ylöspäin lähes kaiken ikäisille. Taaperopaini 1-2 - vuotiaat, nallepaini 2-6 – vuotiaat, nassikkapaini 6-7 – vuotiaat, painikoulu 8-11 – vuotiaat, harrastepaini 9-12 – vuotiaat, kilparyhmä, jossa monen eri-ikäistä ja aikuistenpainikoulu. Tarkemmat ryhmien kuvaukset löytyy linkistä: Ohjeet.

Saamani tiedon mukaan tarkkaa kuvaa Kokkolan alueelle tulleista pakolaisista ei ole. Siitä syystä käytän tiedon levittämiseen teidän lisäksi sosiaalista mediaa. Toivon teidän tahoillanne toimivan samoin, jotta ”ääni kuuluisi mahdollisimman laajalle” ja tavoittaisi nämä ihmiset. Jos tämä pieni ele antaa edes yhdelle mahdollisuuden paeta hetkeksi siitä kamalasta todellisuudesta, jota joutuu todeksi elämään, niin se on kannattanut.

Joku voisi kysyä miksi vasta nyt? Miksei aikaisemmin ole herännyt yhtä laajaa auttamisen halua? Siihen voin todeta vain, että kauaksi on joskus vaikea nähdä. Toivottavasti tulevaisuudessa näemme paremmin. Minä toimin meidän seura taholta yhdyshenkilönä. Parhaiten tavoitatte minut sähköpostilla. Tiedot nettisivuilla. Tämän saman viestin olen välittänyt Soiten kotoutumispalveluun, Welcome Officeen ja kaupungin liikunta - ja opetuspalveluun.

Janne Viitanen Kokkolan Kipinä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti